Blogi

Asusteiden stailaus kotikonstein

Stailaus on hauskaa, mutta aina ei ole varaa ostaa juuri sitä uusimpaa muotivaatetta tai asustetta, eikä tarvitsekaan.

Tavallinen t-paita, toppi ja ballerina -kengät muokkautuvat helposti aivan uudenlaisiksi, uniikeiksi ja omaan tyyliin sopiviksi. Tuunaus on lisäksi hauskaa puuhaa, jota voi tehdä yksin tai kaverin kanssa! Koeta rohkeasti tuunausta, vaikket olisi aiemmin käsitöitä tehnytkään. Esimerkiksi vaihe vaiheelta ohjeistettu niittipaita onnistuu melko varmasti tekijältä kuin tekijältä. Tarvitset vain kivan värisen t-paidan ja esimerkiksi valmiissa pussissa olevia niittejä, sakset ja halutessasi viivottimen ja lyijykynän.

Tavallinen t-paita ja niittipussi löytyivät H&M:ltä alle kymmenellä eurolla (paita 4,95€, niitit 4,95€).

paita3

1. Paidan yläosaan tulee pystysuoria leikkauksia. Voit halutessasi käyttää viivotinta apuna, ja esimerkiksi luonnostella himmeällä lyijykynällä viivat joita pitkin on helppo leikata suoraan.

paita4

2. Leikkaa saksilla viiltoja tasaisin välein. Pääntietä voi myös suurentaa tai leikata haluamaansa muotoon. Älä leikkaa viiltoja liian pitkiksi. Leikkaa joka toinen pystykaistale irti, näin verkkokuviosta tulee selkeämpi.

paita5

3. Kokoa niittejä kiinnittämällä verkkomaista kuviota. Voit jatkaa viillot ja koristukset  myös selkäpuolelle. Tärkeää on taittaa niittien päät kunnolla, ettei ihoa vasten tule pistäviä osia. Myös taittaminen täytyy tehdä varovasti, niittien päät ovat todella teräviä. Jos taitettavat osat on hankala taittaa käsin, ota avuksi esimerkiksi viivotin tai kynänpää (pihditkin tietysti sopivat tähän).

paita6

4. Lopuksi voit leikata paidasta vyötärömallisen tai viillon avulla solmia ylimääräisen kankaan toiselle lanteelle. Nauti työsi jäljestä ja yhdistele uuttaa paitaasi lempiasusteisiisi! Alle voi yhdistää topin.

 

+1. Bellerinojen tuunaus

ballerinat

Niittipussista jäi vielä yli puolet niiteistä. Löysempään t-paitaan niittejä kuluu enemmän, koska verkkokuviota tulee laajemmalle alueelle. Ylijääneillä niiteillä saat särmää esimerkiksi ballerinoihin, laukkuun, huiviin, paidan reunaan tai legginssien lahkeisiin!

ballerinat1